Purso AluCool – energiatehokkaasti ympäristöä säästäen

Sertifioitu laatu, ekologisuutta edistävät innovaatiot sekä ympäristövaikutusten minimointi ovat osa Purso AluCoolin arkea. Olemme toteuttaneet vastuullisuustoimenpiteitä etenkin energiatehokkuuden lisäämiseksi ja hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Kannamme suomalaisena työnantajana vastuumme myös osaajiemme hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja viihtyvyydestä.

Sertifioitu ympäristöjärjestelmä

Noudatamme meille myönnettyjen ISO 9001:2015 -laadunhallintajärjestelmän sekä ISO 14001:2015 -ympäristöjärjestelmän sertifikaattien periaatteita. Järjestelmä ohjaa asettamaan tavoitteita ja selkeitä toimenpiteitä ympäristöasioiden jatkuvalle kehittämiselle.

Ympäristövastuu merkitsee Purso AluCoolille jatkuvaa kehitystyötä ympäristökuormituksen vähentämiseksi sekä parhaiden käytäntöjen soveltamista.

Maalämpö korvaa fossiilisia polttoaineita

Purso AluCoolin tehdaskiinteistön öljylämmitys on korvattu maalämmöllä. Lämmitysöljyn vuosikulutus oli noin 80 000 litraa, mikä vastaa karkeasti 800 000 kilowattituntia energiaa. Maalämmön myötä energiankulutus ja C02-päästöt ovat pudonneet jopa 75 %.

Nykyinen polttoöljyn tarve on vain noin 4 000 litraa lisälämmitystarpeisiin. Yhdessä n. 180 000 kWh sähkönkulutuksen kanssa energiankäyttö on nyt noin 220 000 kWh.

Lämmöntalteenotto säästää energiaa

Tehdaskiinteistön ilmanvaihto on uusittu nykyvaatimusten mukaiseksi. Laitteiden lämmöntalteenotto on pienentänyt ilmastoinnin aiheuttamia CO2-päästöjä noin 75 %. Hallissa on uudistuksen ansiosta enemmän tuloilmaventtiileitä, tasaisempi lämpö ja paremmat työolosuhteet.

Myös AluCoolin kompressoreissa on lämmöntalteenotto, jonka ansiosta hukkalämpö hyödynnetään lämmitysjärjestelmässä. Lisäksi kompressoreiden lauhdutusilma on johdettu halliin lämmittämään ilmaa.

Purson omat LED-valaisimet lisäävät turvallisuutta

Koko tehdas on valaistu Purson valmistamilla SNEPÒ-valaisimilla. LED-valaisimet ovat energiatehokkaita jo tuotantoprosessista alkaen, sillä ne on valmistettu kierrätysalumiinista.

Optimoidut ja ohjattavat SNEPÒ-valaisimet paitsi säästävät energiaa käytön aikana, lisäävät työturvallisuutta suositusten ja lakien mukaisesti. Riittävän kirkas, häikäisemätön valaistus lisää työtehoa ja viihtyvyyttä ja ehkäisee työtapaturmia.

Alumiinin kierrätys takaisin raaka-aineeksi

Alumiini on kestävä, energiatehokas ja täysin kierrätettävä materiaali. Purso AluCoolin tuotantoprosessissa yli jäävät profiilileikkeet sekä alumiinilastut, jotka puristetaan briketeiksi, kierrätetään Purson Ikaalisten sulattoon.

Alumiini palaa uudelleensulatuksen jälkeen Purso Greenline-tuotelinjan raaka-aineeksi. Kierrätetyn Purso Greenline -alumiinin CO2-päästöt ovat vain neljäsosan primäärialumiiniin hiilijalanjäljestä. Purso AluCool hyödyntää kierrätysalumiinia mm. lamelliratkaisuissa.

Ongelmajätteen minimointi vedenpuhdistuksella

Uusimpana investointina Purso AluCool puhdistaa tuotteiden pesukoneiden pesuvedet alipainetta hyödyntävällä haihdutuslaitteistolla. Sekä lämmitys- että jäähdytysenergiaa tarvitseva laitteisto hyödyntää kompressoreiden hukkalämpöä ja maakylmää.

Puhdistettu pesuvesi on viemärikelpoista. Laitteisto on vähentänyt merkittävästi ongelmajätelaitokselle toimitetun jätteen määrää. Prosessissa syntyvä lämpö ajetaan takaisin maalämpöjärjestelmään, mikä osaltaan parantaa järjestelmän hyötysuhdetta.

Alumiini on kiertotalouden ylivertaisin raaka-aine Kierrätysalumiini säästää energiaa jopa 95 %

Kierrätettävää alumiinia